mitrorepo

Ihmisen asialla kriisien Euroopassa

Eurooppa on kriisien pyörteessä. Meillä on käsissämme velka- ja talouskriisien lisäksi institutionaalinen, poliittinen ja sosiaalinen kriisi, jotka uhkaavat murentaa Euroopan unionin legitimiteettiä ja uskottavuutta vakauden, rauhan ja hyvinvoinnin unionina.

Kriisihistoriaa seuratessamme, voimme huomata kaiken alkaneen Kreikasta. Tämän jälkeen velkaongelmiin ovat joutuneet Irlanti, Latvia ja Portugali, jotka ovat Euroopan komission tarkkailuluokalla. Kreikan ongelmien pahennuttua katseet kiinnittyivät Espanjan ja Italian valtavaan velkataakkaan. Nämä maat ovat nyt omaehtoisessa taloustarkkailussa ja pyrkivät uudistamaan huonoksi havaittua taloudenpitoa ja hallintoa.

Talous- ja velkakriisin levittäytyessä yhä laajemmalle, on meillä nyt tiedossa kriisin alkutekijät ja alullepanijat: finanssisektorin vastuuttomat toimet. Syyttäviä sormia on osoiteltu jo riittämiin. Onneksi Euroopan johtavat poliitikot ovat vihdoin löytämässä yhteisen sävelen niin nykyisen velkakriisin ratkaisemiseksi kuin tulevien samankaltaisten kriisien välttämiseksi. Saksan Merkelin ja Ranskan Sarkozyn vastaus on tiukempi ja automatisoitu budjettikuri sekä euromaiden entistä tiiviimpi yhteistyö talouden alalla.

Mutta onko kaikki tämä jo nähty? Jo kolmesti aiemmin kuluvana vuonna ovat euromaiden päämiehet kokoontuneet ratkaisemaan kriisiä. Ja kolmesti olemme saaneet "lopullisen ratkaisun". Toivon, että nyt esitetyt suuret puheet saavat myös jatkoa toteutuksen tasolla.

Kuten usein laajamittaisen katastrofin tai muun kriisin uhatessa, on tämänkin kriisin suurin häviäjä tavallinen kansalainen. Ihminen on Euroopassa jätetty aivan liian vähälle huomiolle. Kuka kertoisi selkein sanoin sini suomalaiselle tai kalle korhoselle missä oikein mennään, kun keskustelua käydään globaaleista transaktioveroista tai eurobondeista? Termit ja käytävä keskustelu on vaikeaa asiantuntijoidenkin ymmärtää.

Euroopassa on jo liian pitkään unohdettu tavallinen kansalainen. Euroopan kriisien vaikutukset kuitenkin koskettavat meitä jokaista. On poliitikoiden vastuulla osata kertoa vaihtoehdoista selkeästi.

Nykyisellä kriisillä on selkeä sosiaalinen ulottuvuus. Kenties selkein sosiaalisista vaikutuksista on työttömyyden kasvu sekä palkkakehityksen pysähtyminen. On havaittavissa myös sukupuolten tasa-arvoa koskeva ulottuvuus. Työttömyyslukujen kasvaessa yhä vähemmän keskitytään palkkatasa-arvoa ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista koskeviin asioihin.

Myös nuoret ovat haavoittuvassa asemassa, sillä nuorisotyöttömyys lisää syrjäytymisriskiä. Nuorisotyöttömyysluvut ovat yleisesti kokonaistyöttömyyslukuja korkeammat, sillä nuorten on vaikeampaa löytää töitä. Tämä on yleiseurooppalainen ilmiö, joka koskettaa myös meitä pohjolassa.

Talouden tilanteen heikentymien, puheet taantumasta ja kasvun tyrehtymisestä ovat saaneet monet Euroopan maat kiristämään budjettejaan. Mielestäni Eurooppaa koettelevassa taantumassa vyön kiristäminen on vääränlainen toimenpide.

Nyt jos koskaan tarvitaan Euroopassa aktiivisia elvytystoimia työllisyyden ja kasvun aikaansaamiseksi. Euroopan komissio on osoittanut ymmärtäneensä tämän julkistaessaan lokakuussa mittavat miljardien eurojen elvytys- ja investointitoimet infrastruktuuriin. EU-jäsenmaiden olisi hyvä seurata perässä.

Kriisin ratkaisuissa ei tulisi sakottaa niitä, jotka eivät ole nykyiseen kriisiin syyllisiä: eläkkeiden, palkkojen ja sosiaalikustannusten leikkaaminen eivät ole kansalaisten näkökulmasta reiluja, eikä niillä selätetä taantumaa. Leikkauksilla päinvastoin ruokitaan markkinoiden epävarmuutta ja pelkoa tulevaisuudesta. Koska Eurooppaa koetteleva kriisi on erityinen, tarvitaan lääkkeeksi erityisiä ratkaisumalleja: näistä finanssialan laajempi julkinen kontrolli sekä finanssivero ovat oikeansuuntaisia toimenpiteitä.

Lissabonin sopimusta voidaan pitää sosiaalisemman Euroopan tärkeänä virstanpylväänä. Sen myötä EU sai entistä enemmän toimivaltaa unionin sosiaalisen ulottuvuuden parantamiseksi. Tavoitteeksi asetettiin sosiaalisen markkinatalouden luominen.

Lisäksi Lissabonissa luotiin eräänlainen sosiaalinen lauseke, jonka myötä kaiken EU-politiikan tulee ottaa huomioon myös sosiaalinen vaikutus. Ei ole politiikan alaa, jolla ei olisi vaikutusta myös kansalaisten hyvinvointiin, työllisyyteen ja yleiseen elämänlaatuun. Tätä tavoitetta tukemaan Lissabonin sopimukseen liitettiin myös Euroopan perusoikeuskirja, jonka myötä unionin toiminta sitoutuu kansalaisen perusoikeuksien kunnioittamiseen.

Eurooppa 2020 on EU:n kasvustrategia tulevalle vuosikymmenelle. Ja kasvua Eurooppa tarvitseekin. Maailma muuttuu koko ajan, ja meidän on muututtava sen mukana.  EU-jäsenmaat ovat asettaneet tavoitteeksi työllisyyden, innovaatioiden, koulutuksen, syrjäytymisen ehkäisyn sekä ilmasto- ja energiakysymykset vuoteen 2020 mennessä.

Aikaa ei ole hukattavaksi, ei varsinkaan kriisin keskellä. Johtajuuden ja esimerkin näyttämisen merkitys on nyt korostunut entisestään. Euroopan unioni perustettiin luomaan rauhaa, vaurautta ja hyvinvointia – tämä lupaus on sen raison d'être, olemassaolon tarkoitus. Kriisistä on päästävä ulos, mutta sosiaalisesti reilulla ja kestävällä tavalla.

 

Mitro Repo

Euroopan parlamentin jäsen

S&D -ryhmä

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän VelluHeino kuva

Ei huolta..uskottavuus on mennyt aikoja sitten.

Vai miten perustelet tälläisen 250 miljoonan euron propagandarahastonkin vielä mitä EU käyttää..tarvitaanko sellaista,jos uskottavuutta olisi.

Käyttäjän SepSaa kuva

Jokainen poliittinen hallitus, joka lisää valtionsa velkaa, tietää, että se pitää joskus maksaa takaisin.
Jokainen poliitikko, joka intoutuu ottamaan valtiolle (lupauksia lunastaakseen) maan kantokykyä enemmän velkaa, on edesvastuuton. Tässä on asian ydin, olipa se hallitus missä maassa tahansa.

Olen huolissani siitä, tekevätkö suomalaisetkin poliitikot saman virheen paraikaa. Maamme velkaantumisesta ja muista vastuista puhutaan liian keveästi: sitä ei pidä verrata Kreikkaan tms. Pienituloisena veronmaksajana haluan, että maani hallitus puhuu meille rehellisesti ja avoimesti - ei peitellen tai vertauskuvin.

Käyttäjän VelluHeino kuva

Mikä on valtiossa asian ydin,että valtio ei halua maksaa kokonaan velkojansa pois ? Katso vaikka Ruotsia..

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva

Asian vierestä: Mitro Repo, olet kirjoittanut tämän 6.12.2011 klo 21:27 - kuitenkin olit todistetusti Linnan juhlissa?

Käyttäjän partalainen kuva

Tämä ukko vaipuu, unohduksen yöhön! Muiutaman vuoden päästä, häntä ei muista kuklaAN?!

Käyttäjän optimisti kuva

Uusi Suomen blogialusta mahdollistaa julkaisun ajastuksen haluttuun ajankohtaan.

Käyttäjän marttiissakainen kuva

Perusongelma taitaa olla se ,että kun rakennuksen perusta on vinossa, koko rakennuksesta tulee vino. Mitro pappina tietää miten käy talolle, joka on hiekalle rakennettu.Se ei kestä myrskyä. Ja sen sortuminen on suuri!
Kestävä talo pitää rakentaa kalliolle.

Mielestäni on upeaa, että pappi kertoo missä Euroopan taloudessa on menty pieleen. Tämä vain opettaa, kuinka politiikassa toimiminen pätevöittää alalle kuin alalle, koulutuspoliittisena uudistuksena ehdotan samalla peruskoulujen lakkauttamista ja tilalle poliittisia leirejä niin saamme moniosaajia yhteiskunnan kaikille tahoille.

Tosin siinä olet varsin oikeassa, että tavallista kansalaista tässä laitetaan sinne 'kakkoseen', jos rivon vertauksen sallit.
Reittä en uskalla hieraista.

Käyttäjän HaMi kuva

Milloin sanataiteilija Mitro menee avoliittoon tai naimisiin?

Käyttäjän teemu47 kuva

Eli siis lisää velkaa jolla paisutetaan julkista sektoria, koska on kiire päästä tavoitteisiin? Eipä taaskaan opittu yhtään mitään.

"Talous- ja velkakriisin levittäytyessä yhä laajemmalle, on meillä nyt tiedossa kriisin alkutekijät ja alullepanijat: finanssisektorin vastuuttomat toimet."
-Aivan, hehän pakottivat poliitikkoja ottamaan vastuuttomasti lisää velkaa.

Käyttäjän antsu kuva

Eräs kreikkalainen, aivan tavallinen baarinomistaja kertoi, että turha se on kadulla mesoa, sillä syytä on myös itsessä. Siinä jäi jopa BBC:n toimittaja hiljaiseksi. Niin Kreikassa kuin muissakin eteläisen Euroopan maissa pidetään hieman omituisena sellaista, joka toimii täysin rehellisesti ja eritoten veroja ja muita pakollisia maksuja ajatellen. Toisaalta taas kreikkalainen on perusrehellinen esim. turisteja kohtaan.

Kreikassa kierretään edelleen veroja ja se on KUNNIA asia, sanoi tämä baarimikko. Hän jatkoi harmistustaan ja sanoi, että mitään talouskriisiä ei olisi koskaan syntynytkään, kun vuosikymmeniä jatkunut perinne, eli pimeä työnteko olisi tehokkaasti lopetettu kaikkialla rehottavan korruption ohella ja siitä olisi tehty rikos, jota se ei ole vieläkään.
Veronkierrosta on tullut yrityksissä ja yksityiselämässä niin yleistä, että sitä ei nykyinen sukupolvi edes tajua.
Hän pyysi toimittajaa menemään useisiin baareihin ja kauppoihin ja pyytämään kuitin ostoksestaan. Kaikissa tapauksissa ei paikalla ole edes henkilöä, joka saisi tai osaisi virallisen kuitin antaa. Ei ole edes kassakonetta, eikä heillä ole edes toimilupaa, joten mistä olematon yritys maksaa veroja ja mistä työntekijät veroja maksaisi, kun he eivät ole missään töissäkään, virallisesti. Sitten hän antoi toimittajalle mukaan verottajalle kelpaavan kuitin ja neuvoi mitä kaikkea kuitissa pitää olla. Luvattomilta yrittäjiltäkin voi saada samannäköisen kuitin, mutta siinä on yritysnumero, joka on tekaistu. Sitä ei anneta kreikkalaiselle, sillä on vaara, että asikas lisää sen yrityksensä tai omaan veroilmoitukseensa. Kaikki eivät veroilmoitusta tee, eikä siitäkään seuraa mitään, mutta koskaan ei tiedä kuka käyttäisi tekaistua kuittia vähennyksiä saadakseen tai jää kiinni jossain törkeässä rikoksessa ja sitten kirjanpidosta löytyy heidän tekaistu kuittinsa. Ulkomaalaiselle voi pyynnöstä antaa minkä lappusen tahansa, ei siitä ole vaaraa.

Hän kertoi saman toiminnan olevan normaalia myös Kreikan lukuisilla lomasaarilla, jossa valvontaa ei ole ollenkaan. Täällä mantereella saattaa joutua jonkun virkamiehen silmätikuksi. Siitä selviää kuitenkin maksamalla hänelle muutaman satasen kuukaudessa ja tarjoamalla lasillisen. Siitä ei teitenkään saa kuittia, mutta se varmistaa, että olematon yritys saa jatkaa niin kauan kunnes tämä viranhaltija muuttaa pois paikkakunnalta.

Omia kokemuksia. Olen käynyt Kreikassa lomilla kymmeniä kertoja, sillä pidän siitä maasta ja ihmisistä, kaikesta huolimatta. Kun vielä osaisi kielen, niin sinne voisi muuttaa asumaankin sitten eläkkeellä. Koskaan missään en ole saanut rahalla maksaessani kuittia ja laskukin on poikkeuksetta koneesta tulostettu laskelma mitä olen tilannut ja siinä sitten hinnat perässä ja loppusumma. Joskus kynällä paperilla ja jopa pöytään liidulla kirjoitettu "lasku", kun asiakkaita on ollut useampia ja tarjoilija ei luota muistiinsa mitä on asikkailleen kantanut eteen. Kerran Kreetalla opas muistutti, että älä kysy kuittia, sillä et tee sillä mitään ja seuraavalla kerralla samaan paikkaan mennessä voi tulla ongelmia.

Joten, kyllä se kansakin tietää mitä olisi pitänyt heidänkin velvollisuutenaan maksaa, mutta se vaan on tyhmää maksaa veroja, kun kiertääkin voi ilman pelkoa kiinnijäämisestä. Nyt rähistään lähinnä siitä, että kansaa laitetaan ruotuun ja maksamaan veronsa ja vielä takavuosienkin veronkierrot kaikilla tasoilla tulee maksuun. Kyllä se pistää vihaksi, ei siinä mitään. Oma syyhän syntynyt tilanne ei tietenkään ole. Jos kaikki ympärillä tekee niin, kuka siinä rehelliseksi ryhtyy. Työilmapiirikin on mennyt vuosien saatossa aivan mahdottomaksi. Pimeitä palkkoja, lisää palkka, että tulee ajoissa työpaikalle ja lisää palkkaa siitä, että tulee kaikkina sovittuina päivinä töihin. Näin jopa valtionhallinossa. Kuolleen vaarin eläke haetaan pankista vuosikausia, kun kukaan ei pidä rekisteriä siitäkään.

Kun tuota ajattlee, niin voisi olla vaikeaa kreikkalaisen tulla yrittäjäksi Suomeen, kun kaikesta pitää maksaa veroja ja veroluotoisia maksuja aivan tolkuttomasti ja niitä on pakko maksaa. Jos et maksa, niin heti on vouti ovella. Jos sekään ei onnistu, niin joutuu oikeuteen ja vuosiksi velkavankeuteen sekä hyvin helposti syytteeseen veronkierrosta. Mikään lahjus ei kannata, sillä sitä yrittäessä olet useimmiten vielä suuremmissa vaikeuksissa. Me suomalaiset emme voi ymmärtää, että tuollainen on mahdollista. En minäkään. Espanjakin tajusin, että täällä ei vielä 2 vuotta sitten ollut minkäänlaista perintää, eikä ole osin vieläkään. Esimerkkinä vaikka ylinopeussakot. Jos käytetyn auton ostaja ei tajua asiaa tarkistaa Traficossta(AKE Suomessa), auton mukana siirtyy sakot mukana, vaikka myyjä vakuuttelisi mitä tahansa. Sen tempun voi kuitenkin ohittaa ilmoittmalla, että auto on poistettu rekisteristä ja mennä seuraavalle luukulle rekisteröimään se uudelleen. Se vaan maksaa 160€. Näissä etelänmaissa on aivan eri kulttuuri ja se vaatii pitkän totuttelun ja etenkin hyvän kielitaidon, niin oppii tavoille.

Kun nyt Kreikan ja muiden eteläisen Euroopan maissa on pakko alkaa elää säästeliäästi luotujen sääntöjen mukaan, niin se tietää valtavaa työttömyyttä, sillä toisaalta turhat paperinpyörittäjät, byrokraatit saa kenkää ja uusia ei oteta tillalle. Yritykset joutuu tarkkailuun ja heiltä vaaditaan työntekijöiden rekisteröinti ja se aiheuttaa taas työttömyyttä, sillä ei Kreikassa, Italiassa eikä Espanjassakaan sosialimaksut ja verot aivan olemattomia ole.

Käyttäjän antsu kuva

Antamiasi tietoja katsomatta. Olet Perussuomalainen.

Eiköhän Mitro Repo ole vain persoonallinen ihminen, ja siitä on aiheutunut mielipahaa naisimmeisille.

Mitä vikaa on siinä, että kirkonmies osaa arvostaa naiskauneutta? En oikein jaksa uskoa, että Mitro Repo olisi millään tavoin ahdistellut tahi käyttäytynyt sopimattomasti.

Isot persoonat aina ärsyttävät joitakin ihmisiä. Siinä on pohja loukkaantumiselle.

Ammattiloukkaantujia kai käsittääkseni eniten löytyy naisten joukosta? Sekä vihreästä puolueesta?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja