Ilmastolaki olisi parasta ekoteologiaa

Koska olen kasvanut kristinuskon itäiseen perinteeseen, on pyhyyden tunto luonnossa ollut minulle aina itsestäänselvyys.

Nuorena minuun tekivät suuren vaikutuksen legendojen pyhät, jotka seurustelivat eläinten kanssa: karhuja ruokkiva Serafim Sarovilainen ja linnuille saarnaava Fransiskus Assisilainen.

Opin ajattelemaan, että hyväksi luotu luomakunta kantaa mukanaan alkuperäisen kauneuden kaipuuta. Siksi pyhyys traditiossamme ymmärretään.

Vartuttuani aikuiseksi rakensin tsasounan aivan kansallispuiston kupeeseen.

Ekologia on uskoni ytimessä.

***

Aatehistorioitsija Lynn White Jr. kirjoitti Science-lehdessä vuonna 1967, kuinka ekologisen kriisin taustalla olisi länsimaisen kultturin ylimielinen asenne luontoa kohtaan. Tämän asenteen juuret olisivat juutalais-kristillisessä traditiossa.

Vähemmälle huomiolle jäivät Whiten huomiot kristinuskon piirteistä, jotka ovat luonnonsuojelun kannalta myönteisiä. Esimerkiksi Martti Lutherin mukaan pyhyyden voi aistia pienimmästäkin puun lehdestä.

Viime vuosien aikana suomalaisille ovat tulleet tutuiksi hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) tieteelliset raportit. Tiedeyhteisön yksimielisyys ilmastonmuutoksesta, ihmisen ja erityisesti Suomen kaltaisten teollisuusmaiden roolista muutoksen aiheuttajana ja sen potentiaalisesti katastrofaalisista seurauksista on selventynyt.

IPCC:n varapuheenjohtaja Jean-Pascal Van Ypersele totesi viime syksynä Helsingissä, ettei IPCC ole kuitenkaan tehnyt yhtäkään ennustusta. Ilmastopoliittisilla valinnoilla voimme päättää, minkä ilmastoskenaarion rataa pitkin kuljemme ja millaisen ilmastonmuutoksen aiheutamme.

Kirkkoisä Basileos Suuri totesi, että luomakunta turmeltui ihmisen kautta, mutta hänen ansiostaan se voi myös pelastua. Ekologisen kriisin aikana tämä rohkaiseva sanoma on entistäkin tärkeämpi.

Kristinusko vaikuttaa ainakin kahden miljardin ihmisen elämässä ja siten koko planeetan tulevaisuuteen. Onkin keskeistä löytää kristillisen ajattelun pohjalta avaimia ekologisen kriisin ratkaisuun. Kirkko on edelleen keskeinen vaikuttaja myös Suomessa.

Moni suomalainen kokee pyhyyttä luonnossa: retkeillen, metsätöitä tehden tai suvena lomaillen. Suomalaiset viettävät edelleen ahkerasti joulua ja pääsiäistä. Näissä kansalliskirkkojemme tärkeimmissä juhlissa pelastava Jumala syntyy luomakunnan osaksi, ja maallinen kohoaa pyhäksi. Luomisen teologia sekä eläväksi tekevän Hengen läsnäolo luomakunnassa täydentävät kirkon kolminaisuusopin. 

Evankelis-luterilaisen kirkon ilmasto-ohjelma ja ortodoksisen kirkon ympäristöohjeisto perustuvat kiitollisuuteen, kunnioitukseen ja kohtuuteen sekä viljelyyn, varjeluun ja vastuuseen.

Ekologia on suomalaisen kristinuskon ytimessä.

***

Perussuomalaisten kannatuksen nousu Suomessa voi hyvinkin liittyä siihen, että he ovat nostaneet muita puolueita selvemmin esille syvällä suomalaisessa ajattelussa vaikuttavan kristillisen toivon sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja yhteiskunnan vähäisimpien ihmisarvoisesta kohtelusta.

Hiljalleen puolue näyttää myös tajuavan, että suomalainen ilmasto- ja ympäristöajattelu voisi parhaimmillaan kummuta aivan samanlaisesta filosofisesta pohjavirrasta: suomaisten syvästä rakkaudesta luomakuntaan.

Vasta julkistettu, kollegani Timo Soinin nimiin laitettu ilmastomalli tekee ristiriitaisen vaikutelman. Soini kyllä osaa luovalla tavalla muistuttaa, että aidossa politiikassa on aina saatava esittää vaihtoehtoja. Lisäksi hän näyttää ymmärtävän, että ilmastonmuutos on todellakin ihmiskunnan ekologinen kohtalonkysymys, johon tulee vastata.

Toinen kollegani, Eija-Riitta Korhola, on jo pitkään edistänyt samanlaista, ns. ominaispäästömallia. Soinin – tai Korholan – mallissa päästövähennykset määrättäisiin tuotannonaloittain. Ongelma on siinä, ettei malli ei kannusta siirtymään vähäpäästöisiin tuotannonaloihin, esimerkiksi betonintuotannosta puurakentamiseen.

Se ei myöskään velvoita yhteiskuntia riittäviin kasvihuonepäästöjen vähennyksiin sinänsä. Ilmaston pelastamiseksi tämä olisi kuitenkin välttämätöntä. Samalla kun Soini virheellisesti väittää IPCC:n manipuloineen tutkimustuloksia, hän argumentoi mallinsa puolesta sillä, että ominaispäästömallilla saavutettaisiin YK:n ilmastotavoitteet. Nämä tavoitteet – pyrkimys rajoittaa ilmaston lämpeneminen alle kahteen asteeseen – perustuvat IPCC:n tutkimustuloksiin.

Soini kaipaa aivan oikein Suomelle johtavaa roolia ilmastopolitiikassa. Kovin hyvä johtaja Soinin mallin mukainen Suomi ei mielestäni olisi. Se karkaisi heti rintamasta, jos Soinin ominaispäästömallista kieltäytyisi yksikin muu maa. Minusta hyvä johtajuus tarkoittaa esimerkillisyyttä ja edelläkävijyyttä.

***

Huhtikuussa Suomeen valitaan uusi eduskunta. Tuleva valtiovalta toimisi viisaasti, jos se oivaltaisi edelläkävijyyden merkityksen ilmastopolitiikassa.

Iso-Britannian esimerkin, ympäristöjärjestöjen suosituksen ja laajan kansalaisliikkeen vaatimuksen mukaisesti seuraavan hallitusohjelmaan tulisikin sisältyä ilmastolaki, joka velvoittaisi Suomen vuosittaisiin kasvihuonepäästöjen vähennyksiin.

Valtioneuvoston ilmastopoliittisen asiantuntija Oras Tynkkysen selvityksen perusteella ilmastolaki on sovitettavissa suomalaiseen oikeusjärjestelmään. Päästövähennyksiin sitoutuessa tulee kuitenkin pitää huoli siitä, etteivät kansalliset vähennykset johda päästöjen kasvuun globaalisti. Ne eivät myöskään saa koitua kaikista köyhimpien maksettavaksi.

Euroopan unioni on jo sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vuoden 1990 tasosta ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä ja nostamaan tavoitteen 30 %:iin, mikäli muut teollisuusmaat sitoutuvat vastaaviin tavoitteisiin. Vastuullista eurooppalaista ilmastoedelläkävijyyttä olisi kuitenkin sitoutua 30 %:iin joka tapauksessa.

Tulevina vuosikymmeninä globaaleista päästöistä on päästävä lähes kokonaan eroon, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pitää ekosysteemien ja yhteiskuntien kannalta edes jotenkin siedettävällä tasolla.

Mielestäni kansallinen ilmastolaki edustaisi sellaista rohkeutta, jonka pohjalta Suomi voisi edistää kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa niin Euroopassa kuin koko maailmassa. Kansanedustaja Pekka Haaviston sanoin laki olisi erinomainen vientituote, suomalaisen ilmastojohtajuuden paras esimerkki.

***

Kristillisen perinteen pyhimykset ja profeetat ovat olleet edelläkävijöitä ja yhteiskunnallisten vääryyksien paljastajia.

Profeetta Elia osoitti, kuinka leipä muuttuu suuremmaksi, kun se jaetaan: tehdään tasaus. Profeetta Hoosea puolestaan valitteli, kuinka ihmisen virheistä kärsii koko luomakunta.

Meidän sukupolvemme tärkein tasaus on oikeudenmukainen ilmastopolitiikka.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat nimittäin olemaan katastrofaalisimmat niissä yhteiskunnissa, joissa inhimillinen kärsimys on jo nyt suurinta ja joissa ilmastonmuutoksen syntymiseen on vaikutettu kaikista vähiten.

Tyystin viatonta luomakuntaakaan ei tule unohtaa. Ilmastonmuutos uhkaa kiihdyttää luonnollisen sukupuuttotahdin satakertaiseksi. Kotoinen saimaannorppammekin on ilmastonmuutoksen myötä entistä suuremmassa vaarassa.

Rikkaiden teollisuusmaiden on kannettava vastuunsa ja näytettävä tietä.

Kristinuskon ytimessä eivät ole tyhjät sanat vaan rohkeat teot. Köyhäksi syntynyt Nasaretilainen kutsuu meitä jälleen karttamaan koreita puheita ja tarttumaan toimeen ilmaston, luonnon ja kaikkien apua tarvitsevien puolesta.

Konkreettisinta, mitä politiikassa voi tehdä, on säätää laki.