Alimmat palkat ylös!
Alimmat palkat ylös!
On oikein ja kohtuullista, että ihminen tulee toimeen palkallaan. Euroopassa pohditaankin parhaillaan, voidaanko työntekijöiden pienimpiä palkkoja parantaa selkeillä pelisäännöillä? Lisäisikö minimipalkkalainsäädäntö oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa?
Myös Euroopan parlamentissa asiasta on käyty vilkasta keskustelua viime keväästä lukien. Kiistaa käydään myös termeistä ja käsitteistä. Toiset puhuvat minimitoimeentulosta toiset taas minimipalkasta.
Yksi etappi tässä keskustelussa saavutettiin viime viikolla täysistunnossa. Parlamentin vasemmistoryhmät yhdessä vihreiden kanssa vaativat komissiolta puitedirektiiviä minimitoimeentulosta laskettuna tietyn kaavan mukaan.
Tavoite oli hyvä: köyhyyden vähentäminen ja riittävän elintason takaaminen kaikille. Asia kuitenkin kaatui äänestyksessä oikeiston vastustukseen.
Asia on erityisen vaikea myös Euroopan sosialistipuolueille ja ammattiyhdistysliikkeelle. Kyse on siitä jännitteestä, joka muodostuu työmarkkinajärjestöjen sopimusvapauden ja valtiovallan heikoimpiin kohdistuvan suojeluhalun välille. Tony Blairin valtaantulo toi Isoon Britanniaan minimipalkkalainsäädännön, Saksan SPD vaati viime vaaleissa minimipalkkaa, Itävallan Vihreät vaativat 7,25 minimituntipalkkaa ja Suomessa Vasemmistoliitto esittää tuoreeltaan 10 euron vähimmäistuntipalkkaa.
Liikkeellä ei ole vain Euroopan vasemmisto ja vihreät. Saksassa ammatillinen keskusjärjestö DGB on kampanjoinut 8,50 euron minimituntipalkan puolesta. Saksan työnantajakeskusjärjestön johtaja vaatii pikaisesti lainsäädäntöä, joka takaisi työehtosopimusten mukaiset alimmat palkat myös vuokratyöntekijöille. Hän näet pelkää, että muuten yritysten välinen kilpailu tapahtuu jatkossa vain palkkoja polkemalla.
Heikkojen ammattiliittojen maissa minimipalkkalait ovat yleisempiä ja vahvan järjestäytymisen maissa harvinaisempia. Suomi kuuluu niihin maihin, joissa ammattiyhdistysliike suhtautuu epäillen minimipalkkalainsäädäntöön, oli se sitten mallia Helsinki tai Bryssel.
Ammattiyhdistysliike pelkää, että minimipalkkalaki veisi pohjan pienipalkkaisten järjestäytymisinnolta. Samalla kun paremmilla palkoilla työskentelevillä olisi takuuna työehtosopimukset niin alimmilla palkoilla työskentelevillä ei olisi saatavana muuta kuin niukka minimipalkka vailla mitään sopimussuojaa.
Suomessa alimmat palkat ja muut työehdot sovitaan työehtosopimuksilla. Kattavat sopimukset ovat meillä yleissitovia eli ne velvoittavat myös järjestäytymättömiä työnantajia. Tämän vuoksi jäykkä minimipalkkalaki ei Suomeen sovi. Mahdollisten EU:n minimipalkkasäädöksien onkin sallittava niiden toteuttaminen myös työehtosopimuksin.
Olemme vielä kaukana profeetan kuuluttamasta todellisesta tasauksesta. Meidän on toimittava entistä päättäväisemmin alimpien palkkojen nostamiseksi. Ne eivät saa jäädä yleisestä ansiokehityksestä jälkeen. On ymmärrettävä se tosiasia, että pienipalkkaisten ansioiden nousu vahvistaa perheitä, kulutusta ja Suomea.
Olen huomannut, että ammattiyhdistysliike on ottanut haasteen vastaan. SAK:n Lauri Lylyn esittämä tavoite alimpien sopimuspalkkojen nostamisesta 1500 euroon on siitä hyvä merkki. Suuret naisvaltaiset ammattiliitot, JHL ja PAM, ovat työehtosopimuksissaan pystyneet myös alimpien palkkojen roimaan korotukseen. Tuoreimpana hyvänä uutisena on PAM:n solmima siivoojien työehtosopimus. Se paransi Suomen ehkä pienipalkkaisimpien työntekijöiden palkkoja.
Jatketaan siivoustalkoita! Ja saadaan Suomi lentoon!
Mitro Repo
Euroopan parlamentin jäsen
S&D-ryhmä
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Teidän ikuisten julkisilla varoilla elävien suojatyöpaikkalaisten on helppo ehdotella lisäkustannusehdotuksia yrityksille. Siinä vaiheessa kun itse pyörittäisit yritystä ja ne kaikki lisäkulut tulisivat Sinun maksettavaksesi, niin voi olla että miettisit asiaa myös pienen yrittäjän kannalta. Lisäämällä yrittäjien aloituskuluja, yrityksiä perustetaan yhä vähemmän. Se taas tarkoittaa työttömyyden lisääntymistä.
Yleinen minimipalkkalaki saisi yrittäjät samalle viivalle, sillä arinkin työntekijä voisi vedota siihen eikä työnantaja voisi kilpailla epärehellisesti alipalkkauksella ellei sitten toimi rikollisen pimeästi.
Yrityksen minimipalkkakulut olisivat kaikille yrittäjille samat ja menestys riippuisi tarjoutun palvelun tai tuotteen muista ominaisuuksista.
Yrittäjät turhaan valittavat lakisääteisistä menoista jotka ovat kaikille samat.
Ay-liike toimii kaikkein likaisimmin: se välttelee vastuutaan pienistä palkoista vaikka se aina ratsastaa retorisesti heikkojen selässä mutta ajaa vain monopolistista sopimusoikeuttaan kullakin alalla.
PAMin saavutus on kunnioitettava mutta 20 prosentista vain 16 on tasokorotusta ja sekin jakautuu viidelle vuodelle.
"Sveitsin ay-liike ajaa lähes 16 euron vähimmäistuntipalkkaa
Sveitsissä ammatillinen keskusjärjestö SGB esittää lakia, joka määrittelisi alimmaksi tuntipalkaksi 22 Sveitsin frangia eli 15,7 euroa."
Sveitsiläiset ovat huomattavasti rikkaampia kuin suomalaiset. Heillä on siihen varaa.
Matalapalkka alojen yritykset tuottavat voittoa kyllä suomessakin niin paljon, että 16€/h tuntipalkka ei todellakaan ole ongelma.
Yritysjohto vain on niin ahne suomessa että eivät suostu maksamaan työntekijöilleen palkkoja joilla elää. Suomen elinkustannukset ovat todella korkeat verrattuna matalimpiin palkkoihin, esimerkiksi saksassa on lähes samat palkat kuin suomessa, mutta hintataso on HUOMATTAVASTI halvempi.
HK:"Sveitsiläiset ovat huomattavasti rikkaampia kuin suomalaiset. Heillä on siihen varaa", koska sveitsiläisten ei tarvitse kustantaa €U:n kallista hallintokoneistoa monine tukiaisineen.
Sveitsiläiset, he ovat yhtä lailla globaalissa kilapilussa mukana kuin suomalaisetkin...
Juu tuo on hyvä että niitä nostettaisiin, mutta on myös muistettava että mistäs niitä nostaa jos työnantajalla ei oo varaa nostaa ??
Olen 1 ihmisen pienyrittäjä ja kyllä sanon että mistä helv... nostaisin palkkaa työntekijälle kun ei oo varaa edes itse syödä saatikka sitten palkata joku työläinen ja niin mielelläni palkkaisisin ja tarvitsisisin työläisiä... Meillä pienyrittäjillä menee vieläkin huonommin kuin työttömillä tai minimipalkkalaisilla. kk tulot 0- ? koskaan ei tiedä mitä tulot on ja tuleeko sitä ollenkaan. sen veran pieni yrittäjä, että ei saa mitää EU- lupaamia tukia tai muitakaan tukia mitä isommat firmat saa vaikka ei olis edes tarvis.... Mutta en aijo enkä halua ruveta sosiaalipummiksi sossunluukulle tms. sen verran itsekunnioitusta kumminkin on ja meidän nälkiintyneiden yrittäjien veroistahan ne maksetaan kuitenkin sossun avustukset.... Kyllä kismittää oikeesti...
Jos tehtäisiinkin toisinpäin ja vähän kuten Britit ja Soinikin ehdotti. Eli julkisen puolen korkeampia palkkoja leikattaisin 20%. Sanotaan nyt vaikka yli 5000E palkkoja.
Muutetaan työttömyystuki minimipalkaksi, koska tempputyöt on olemassa. Rehellisyys maan perii ja maailma pelastuu!
Mitä jos leikattaisiin europarlamenttaarikkojen palkkoja. Aina on helppo vaatia, että muut maksavat.
Mitä jos leikattaisiin europarlamenttaarikkojen palkkoja. Aina on helppo vaatia, että muut maksavat.
Mitä jos leikattaisiin europarlamenttaarikkojen palkkoja. Aina on helppo vaatia, että muut maksavat.
Juuri näin on, kuten mainitset ay-liikkeen örveltämisestä työmarkkinoilla.
Minimipalkka lakiin ja saadaan Hakaniemen ja Etelärannan herrojen suojatyöpaikkojen kasematit tuhottua.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960605
Sinne vaan yksi lisäpökele, MINIMIPALKKA.
Ilmeisesti asia on arkaluontoinen, eivätkä sosiAlidemokraatit vaivaudu edes kunnolla kommentoimaan.
Mitro Revon kommenttihan on TÄYDELLINEN MÖHLÄYS! SDP:n politiikalle!
Miten gospodin Mitro aikoo oikein järjestää tulevat eläkkeet?
-ansiosidonnainen SAK:n linja, missä maksetaan ylisuuria eläkkeitä työelämän vihreille oksalle kukkumaan päässeille?
-takuueläkettä, missä jopa silpputyöläisen ihmisarvo määritetään yhdenvertaisesti eikä minkään ammattiliiton tai onnekkaan vakituisen työpaikan perusteella?
MITRO VETI HIENOSTI EU:n herrana KOMMENTILLAAN MATON DEMAREIDEN ELÄKEPUHEILTA!
Saadaan vain lisää työttömiä kun minimipalkkaleikkuri tekee mahdottomaksi työllistää vähiten osaavia ja vähiten koulutettuja. Ne työt kun muuttuvat itsepalveluksi tai siirtyvät pois Suomesta.
Eri asia tietenkin jos asiakkaat ovat valmiita maksamaan ja tuo palkankorotus saadaan otettua heiltä korkeammissa tuotteiden ja palveluiden hinnoissa. Vähän kuitenkin luulen että suomalainen kuluttaja ei ole siihen valmis.
Juuri näin. Kaikki vaan yrittäjiksi ja asiakkaat maksavat jos tarvitsevat palvelua. Tämä olisi sitä todellista reilua kerhoa.
Oikeassa ovat varmaan molemmat osapuolet, yrittäjät ja palkansaajat. Pitäisi oikeastaan sopia paljon isommista kuvioista ensin. Siis aivan oikeasti tarttua kysymykseen, mihin suuntaan, ja millä tavalla yhteiskuntaa halutaan ylipäätään kehittettävän?
Jos halutaan jatkaa tällä, ns.kaiken kilpailuttamisen linjalla, niin loppuhan tästä tulee, näkeehän sen joka iikka. Kilpailemme itsemme kuoliaiksi, ihan kuin se Venäläinen löylymies saunassa.
Kenen etu tällainen järjetön kilpailutouhu on? Mistä sellainen on tullut? Miksei sen "pyhyydestä" voi edes kunnolla keskustella. Ei kaikesta tarvitse kilpailla. Ei siinä ole oikeastaan mitään epäpyhää että yrittäjätkin yksinkertaisesti joskus saisivat sopia keskenään oikeasti hyvän elintason, myös toisilleen, yhteiseksi hyväksi. Koko markkinatalousjärjestelmä on ihmisten keksintöä, ja ihmiset sitä voivat myös muuttaa, tahtoessaan.
"Kenen etu tällainen järjetön kilpailutouhu on? Mistä sellainen on tullut? Miksei sen "pyhyydestä" voi edes kunnolla keskustella."
Se tuli EU:sta...
http://nkeskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50249-puhetta-postilaista#comm...
"Tavoite oli hyvä: köyhyyden vähentäminen ja riittävän elintason takaaminen kaikille."
Ketä ovat me "kaikki"? - Euroopan tulee mielestäni tavoitella EU:n kautta yhtenäistä eturyhmää. Huolimatta asian rasistisesta vivahteesta.
Monikulttuurisuus on rikkaus vain, kun sen (yhteiskunnan) kaikki jäsenet työskentelevät yhteiseksi hyväksi.
PS. Mukava oli lukea fiksun toverin jutustelua. Kiitos!
Eli mieluummin työttömänä kuin pienellä palkalla? Loistavaa, tämä tulee nopeuttamaan yritysten tarvetta automatisoida kaikki työ, jolloin ihmisestä päästään tuotannontekijämarkkinoilla pikaisemmin eroon.
Jos työtuntien lisääminen kansantaloudessa kiinnostaa jotakuta, kannattaisi palkkojen antaa olla niin alhaalla kuin ne luonnostaan menevät ja tukea elämää perustulolla riittävästi.
Yritykset, ne automatisoi kaiken mitä vaan voi päästäksen eroon kustannuserästä nimeltä työntekijä...Ojapelto kirjoitellut tästä jo pari vuosikymmentä, ehdotteli jo 90-luvulla "robottiveroa" työn verotuksen oheen tai sijaan.
Miten tuosta tulee mieleen työntekijä jota ei kiinnosta pätkääkään oma työpanos. Tuolla asenteella olisimme yhä kivikaudella.
"Miten tuosta tulee mieleen työntekijä jota ei kiinnosta pätkääkään oma työpanos."
Kiero tai outo mieli, se ehkä on ongelmasi?
Kirjan Ojapelto kirjoitti jo aikaa sitten "LISÄÄKÖ AUTOMAATIO KILPAILUKYKYÄ VAI TYÖTTÖMYYTTÄ? (Tammi / 1989)."
Selaile rauhassa...
http://ariojapelto.blogspot.com/2009/03/kaikki-kirjoitukset.html
Niin, minimipalkka. Mutta kenelle. Ohessa Isä Mitrolle kryptattu viesti:
http://haapavaara.wordpress.com/2010/10/27/modern-economy/
Hei, Mitron esittelyssä puhuttiin pastorista. Eikö Mitro vaihtanut papin tehtävät kauan sitten valtaan ja rahaan?
tekopyhä sanan mukaisesti juttelee pehmeitä päivät kansalaisten kustannuksella. Häpeäisi mokoma. Herrojen palkoissa olisi varaa laskea progressiivisesti suhteessa keskipalkkaan. Mitä enemmän ylittää keskimääräisen ansion, sitä suurempi palkanalennus.
"Herrojen palkoissa olisi varaa laskea"
Ehei, et ole ymmärtänyt globalisaatiota ja EU:ta ollenkaan ;-) Ne molemmat toimivat Reaganin ja Thatcher opein, eli pääosassa on jo vanha tihkumisteoria, kun rikkaita rikastutetaan oikein paljon, niin sieltä rikkaiden pöydistä tihkuu sitten jotain alaspäinkin. Tosin tihkumisteoria Lafferin käyrineen on hölynpölyä johon eivät usko kuin kovan linjan uusliberalistit. Teoria on 1800-luvulta ja vastavan ajan oloihin se osan länsimaiden työväestöstäkin vie, jos sen sallitaan jatkua.
Voitaisiin aloittaa asettamlla yläraja europarlamentaarikkojen palkoille ja kulukorvauksille. Näin säästyvät rahat voisi käyttää vaikka niiden ruokapakettien sisällön laadun parantamiseen.
Mitro Repo, asiaa. Hienoa. Huomaa, että et ole SDP:n etkä SAK:n talutusnuorassa. Ainakaan täysin.
Moni tavis ei ole todellakaan tajunnut miksi kukaan poliitikko ei ole kyseltäessä ottanut esiin todella pienipalkkaisen toimeentuloa ja hänen työnsä ehtoja/palkkaa. Se voisi olla vaaliteema, mutta ei siihen kukaan kiinnitä huomiota ja sinä, Mitro Repo sen syyn kerroitkin.
Jos valtio huolehtisi perustuslain velvoitteistaan, eli työvoiman suojelusta, niin kuka siinä enää SAK:ta tarvitsee? Kuka tarvitsisi puolueita ajamaan asioitaan, kun lainsäädännön noudattamisesta vain pidettäisiin huoli. Nythän joku lautakasa on tärkeämpää pitää otsikoissa, että kukaan ei vain vahingossakaan tähän kiinnittäisi huomiotaan suuressa mittakaavassa.
Ei tämä koskaan toteudu, sillä minä ja Mitro Repo olemme vain muutaman muun kanssa voimattomia ja meidät varmasti jyrätään. Kukapa paperityöläinen välittäisi jostain peräkylän kassahenkilön työoloista tai SAK:n joku lajiliitto? Paperityöläisen palkka on niin suuri, että sillä tulee todella hyvin toimeen kevyesti maailman yhdessä kalleimmista maista. SAK pelkää menettävänsä jäsenensä. Kukapa omaan jalkaansa ampuisi.
Eikä ole puhuttu yhtään siitä, miten esim. Espanjassa työntekijöitä huijataan ja käytetään rikollisesti hyväksi. Kun kaikki on rahalla ostettavissa, kuten korruptioon kuuluu. Maassa ei silti ole enää mikään muu halpaa kuin viina. Minä olen todella hyväosainen, mutta en sakkaan palkkaa suomalaiselta enkä espanjalaiselta yritykseltä. Silti olisi kirveellä töitä ja lujasti. 60 miljardia lainaa valtion byrokratian pyöritykseen 2008 aivan karmealla korolla, josta ei ole maksettu senttiäkkään takaisin. 2009 ei saatu enää eikä 2010.
Kiitos Mitro Repo, että otit asian esille.
"Moni tavis ei ole todellakaan tajunnut miksi kukaan poliitikko ei ole kyseltäessä ottanut esiin todella pienipalkkaisen toimeentuloa ja hänen työnsä ehtoja/palkkaa."
=> Ne palkat kun ovat sovittu perinteisesti ammattiliittojen ja työnantajaliittojen kesken, myös ne alakohtaiset sitovat minimipalkat, tällöin myös alakohtainen maksuvara on tullut huomioiduksi, aiemmin myös valtio oli osallisena ja mukana neuvotteluissa.
"Jos valtio huolehtisi perustuslain velvoitteistaan, eli työvoiman suojelusta"
=> Tuo kohta perustuslaista muutettiin toisenlaiseksi jo vuosia sitten, työvoima ei ole enään valtiovallan erityisessä suojelussa.
"Kukapa paperityöläinen välittäisi jostain peräkylän kassahenkilön työoloista tai SAK:n joku lajiliitto?"
=> Tottahan se peräkylän kassahenkilö ammattiliittonsa tietää, liitot sitten huolehtivat niistä työoloista resurssien mukaan. Lisäksi maassa on vielä liittojen ulkopuolella työsuojelutarkastajat. Paperiliitto huolehtii pääosin omistaan.
"Eikä ole puhuttu yhtään siitä, miten esim. Espanjassa työntekijöitä huijataan ja käytetään rikollisesti hyväksi. Kun kaikki on rahalla ostettavissa, kuten korruptioon kuuluu."
=> Noissa maissa on yleensä heikot ammattiliitot. Valitettavasti EU heikentää myös pohjoismaiden ammattiliittojen asemaa ja tulokset on nähty jo esim. rakennuksilla, EU-oikeus salli työn polkumyynnin.
"Murskatuomio työn polkumyynnin hyväksi
Komissio vastaan Luxemburg"
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=article&id...
Yhdysvalloissa on minimimipalkka valtion toimesta määriteltynä, eikä se oikein toimi sieläkään, maa on täynnä "working poor" työläisiä.
Kuinka monet edustaja Mitro haluaa tuomita työmarkkinoiden ulkopuolelle?
Milton Friedman totesi jo n. 60-luvulla, että minimipalkkaraja vetää tylyn tehokkuusrajan työmarkkinoille. Siis jos minimipalkkaa nostetaan, täytyy tuottavuudeltaan alhaisia töitä lopettaa. Niin, siten saadaan taas demareiden haluamaa itse"palvelua".
Kannattaisi hivenen pohtia asiaa muustakin kuin humanistin jakamis-, hellyys- ja hyvyyspuuskasta. Valitettavasti taloustiede tässäkin asiassa ajaa edustaja Mitron hyvää tarkoittavasta lainsäädännöstä ohi.
Eikö hyvää tarkoittavaa (ja .moraalin ylittävää) lainsäädäntöä ole laadittu jo riittävästi? SDP:n karut jäljet on nähtävissä, työttömyyttä JA työvoimapulaa, laiskuutta JA käyttämättömiä lahjoja, motivoitujen ankara työmoraali JA omien paitojen pesu, laiskojen velttoilu JA hyvinvointi.
Eikö demareille riitä mikään?
"Eikö demareille riitä mikään?"
Demareiden ja muun vasemmiston saavutuksia on romutettu jo 80-luvun lopulta lähtien, valmistautuen EU-liitymiseen, 90-luvun alussa alettiin tosissaan juustohöyläämään. Sille tasolle sitten työttömyystuki jäikin, se ei ole vieläkään sitä, mikä se oli 90-luvun alussa. Friedmanin oppi se on NAIRU-teoriakin, eli se, että työttömyyttä pitää olla inflaation torjumiseksi.
Kun mikään ei riitä...
"Näin ökyrikkaille lapioitiin lisää rahaa"
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/04/varallisuusveron-poisto-lis-tuloe...
No nyt se tuli selväksi, isä Mitrokin on hengissä. Lähestyisiköhän vaalit.
Työttömyyskorvaus voitaisiin todellakin romuuttaa ja tilalle asettaa ns. minimipalkka joka sitten sidottaisiin indeksiin.
Suurkiitos erinomaisesta kirjoituksesta, Mito Repo!
Koska keskustelu on täällä mitä on, en tällä kertaa sen kummemmin osallistu siihen. Joskus teen blogissasi mielelläni sitäkin. Outoa vain, miten vaikeata on kommentoijien myöntää tekstisi, ehdotuksesi ja argumenttiesi tasokkuus.
Kirjamme idän ja lännen rajankäynnistä, ortodoksisesta kulttuurista yms., johon olit kiinnostunut kirjoittamaan, ilmestyy lähiaikoina. Aineisto on jo taittajalla. Professori Pekka Suutari, dos. Liisa Bycking ym. ja suurimpana nimenä prof. Juha Pentikäinen ovat mukana. Jouduit aikojnaan kiireitten vuoksi luopumaan kirjoittamisesta.
Olisi hienoa, jos aiheesta olisi seminaari, ja pääsisit mukaan. Yksi tilaisuus on ainakin Jkylän ortod. kirkon kauniissa salissa, mutta Hgissä ja Jsuussa olisi tärkeätä järjestää sielläkin tapahtumia.
Itä meissä, tärkeä aihe.
Tuosta EU:sta ja demareista hieman ihmettelen Risto Isomänen sanoin:
"Entinen EU-komissaari Pascal Lamy kertoi jo aikoinaan, että EU:n tavoitteena on kaikenkattava globalisaatio yhteiskunnan kaikilla sektoreilla.
"EU:n raakaa uusliberalismia on vaikea mieltää "sosialidemokraattiseksi" politiikaksi tai ammattiyhdistysliikkeen etujen ajamiseksi, mutta sosialidemokraatit olivat keväällä 1999 suurin hallituspuolue yhdessätoista EU:n kaikkiaan viidestätoista jäsenmaasta (Vuonna 1998 sosialidemokraatit olivat olleet hetken aikaa vallassa peräti 13 EU-maassa) EU:n uusliberalistinen politiikka on pitkälti perustunut siihen, että sosialidemokraatit- ja heidän siivellään myös useimmat muut vasemmistolaiset ja vihreät puolueet ovat antaneet ainakin osittaisen tukensa uusliberalistisille linjauksille.
Miten on mahdollista, että sosialidemokraatit ovat osallistuneet näin merkittävällä tavalla Euroopan unionin rakentamiseen ja maailmantalouden globalisointiin, vaikka molemmat ovat kiistattomasti hyvinvointivaltion ja ammattiyhdistysliikkeen vastaisia projekteja?"
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/100521-2%E2%82%ACtunti-tutkija-nauraa-su...
Työehtosopimukset ja sosiaaliturva ovat pitkälti tunkeneet markkinoilta pienipalkkaiset tehtävät. Siunaus? En minä tiedä. Mutta kun poika ei ennen mennyt tai päässyt ammattikouluun, hän saattoi mennä tsuppariksi ja jos ei ihan olut pöljä oppi ja eteni hissunkissun alan ammattiin. Nyt se ei käy, kun keskenkasvuiselle tuottamattomalle täytyy heti maksaa täysi palkka. Siinä sitä sitten syrjäydytään eikä olla työyhteisön sosiaalisen kontrollin alla. Tavat opitaan jengissä. Osa ihmisistä on vähän toistaitoisia vielä aikuisenakin. Ei heitä enää kukaan palkkaa samasta syystä. He menettävät työyhteisön sosiaaliset suhteet ja syrjäytyvät. Eikä sossu kuitenkaan mitään loistotukia maksa sekään. Eikös tämä Jeesuskin lipsauttanut että köyhät ovat aina keskuudessamme.

Kommentoi 42 kommenttia