*

mitrorepo Parempi maailma on mahdollinen, kun rakennamme sen yhdessä.

Väärin vai oikein?

  • Äänestikö kansa väärin vai oikein, silloin vai nyt?
    Äänestikö kansa väärin vai oikein, silloin vai nyt?

Kerroin avoimesti ennen vuoden 2009 EU-vaaleja, mitkä tahot olivat pyytäneet minua asettumaan ehdolle.

 

Osasin varautua kritiikkiin ehdokkuudestani. Yritin viestittää, ettei idea ehdokkuudestani ollut yksistään minun.

 

Viestini ei mennyt perille. Minua ei uskottu.

 

Noissa vaaleissa ehdolle asetettiin vielä ns. julkkisehdokkaita tarkoituksena äänten kerääminen. Minut nimettiin ainoaksi läpimenneeksi julkkikseksi. Sittemmin tosin kaksi julkkistoimittajaakin pääsi nousemaan parlamenttiin.

 

Julkisuus herkutteli sillä disinformaatiolla, mitä kirkko sille minusta tarjosi. Puolue pidättäytyi puolustamasta kansalaisoikeuksiani ja kritisoimasta kirkkoa.

 

Valitettavasti, kaikkien yllätykseksi ja kenenkään sitä pyytämättä sain huikean äänisaaliin.

 

Professori Matti Klingeä siteeraten oli yllättävää, että politiikan ulkopuolelta tulleena selätin kaikki demarien puoluekoryfeat. Poliittisena barbaarina olin outo lintu myös kommentaattoreille.

 

Menestyksestäni iloitsivat vain äänestäjät. Minä taas menetin lähes kaiken tämän yhden pätkätyön tähden.

 

Valinnastani tuli puolueelle epävirallinen ongelma. Se sai sisään vain yhden oikeaoppisen perusdemarin. Siitä sitä pilkattiin.

 

Puolueen ohella myös muita tahoja alkoi kaduttaa. Miksi hänet valittiin? Oliko väärä äänestystulos julkisuuden vai kirkon syy?

 

Jos sotkin edelliset vaalit, teinkö niin nyt jo toistamiseen?

 

Julkkisehdokkaina oli tällä kertaa mukana vain Ylen ja Hesarin toimittajakaksikko sekä pari monitoimijaa.

 

Korkeatasoinen ehdokasasettelu komissaareista ministereihin kertoi siitä, että puolueet olivat oppineet edellisestä kerrasta. EU-vaaleista oli jälleen tullut tärkeät.

 

Viimekertainen tulos ja lähestyvät eduskuntavaalit saivat puolueet taistelemaan nyt tosissaan omista äänestäjistään. Siinä onnistuttiin. Liikkuvia ääniä ei kellään ollut enää varaa menettää muille.

 

Demarit tosin keskittivät voimansa oman ikääntyvän äänisaaliinsa täsmä- ja uusjakoon menettäen siinä ohessa lainasaatavansa edelliseltä kertaa. Ei kannettu vesi kaivossa pysy, jos reikiä ei tilkitä tuhdisti. Vanhassa vara parempi?

 

En siis epäonnistunut ainakaan kaikessa.

 

Oli hupaisaa seurata, kuinka moni stressasi vaalituloksesta enemmän kuin minä itse.

 

Käteen jäi muun ohella vielä rivikansanedustajan keskimääräinen äänisaalis EU-vaaleissa. Pappi onnistui selättämään piispan. Pohjanoteerauskaan en ole: Jörn Donner sekä ex-pääministeri Jäätteenmäki ohittavat pappiparan menetettyjen äänten määrässä kautta näiden ja aiempien EU-vaalien.

 

Eli menikö lopultakaan mikään väärin vai oikein silloin tai nyt?

 

Syyllistää ei saa ainakaan kansaa. Se valitsee ja vapahtaa, kenet se haluaa.

 

Mitro Repo

Pastori ja kohta entinen Euroopan parlamentin jäsen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat