Tuoko USA kauppasopimuksella omat lakinsa Suomeen?

Mediassa on viime aikoina keskusteltu EU:n ja USA:n välisistä vapaakauppaneuvotteluista. Vaikka maailman suurimman vapaakauppa-alueen luvataan olevan piristysruiske sekä Euroopan että USA:n taloudelle, en itse ajatusta aivan purematta niele.

Avoin kauppapolitiikka toki loisi työpaikkoja, vilkastuttaisi taloutta ja lisäisi kansainvälistä kilpailukykyä, mutta valitettavasti sopimukseen liittyy myös varjopuolia, kuten yritysten investointisuoja.

Investointisuojaan liittyvä uhkakuva on, että EU joutuisi antamaan yhdysvaltalaisille yrityksille samanlaisen toimintavapauden, kuin mikä niillä on USA:ssa liittovaltioiden ja osavaltioiden lakien nojalla. Käytännössä monikansallisten yritysten ei tarvitsisi noudattaa Suomen tai muiden jäsenmaiden periaatteita ja lainsäädäntöä. Amerikkalaisyhtiö voisi viedä asiansa kansallisesta oikeuslaitoksesta ylikansalliseen tuomioistuimeen.

Saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta totuus on tarua ihmeellisempi.

Australiassa tupakkayhtiö Philip Morris jo vaatii korvauksia, koska maassa saa myydä tupakkaa vain pakkauksissa, joiden ainoa kuvitus koskee tupakan terveyshaittoja. Esimerkkejä löytyy lähempääkin. Saksassa energiayhtiö Vattenfall vaatii satojen miljoonien eurojen korvauksia siitä, että Saksa on päättänyt luopua ydinvoimasta!

Tällaista Eurooppaa tai maailmaa en halua. Siksi EU:n ei tule tavoitella sopimusta ”hinnalla millä hyvänsä”.

Monet saattavat ihmetellä, jos kerran sopimus vaikuttaa epäreilulta, miksei Suomi jättäydy sen ulkopuolelle. Asia ei ole niin yksinkertainen. Koska EU:lla on kauppapolitiikassa yksinomainen toimivalta, komissio voi hoitaa vapaakauppaneuvottelut pitkälti ilman jäsenmaita. Parlamentin ja neuvoston rooliksi jää lopputuloksen hyväksyminen. Siksi jäsenmaat eivät voi säätää sellaista lainsäädäntöä, joka loukkaisi sopimusta.

Paras ratkaisu olisi, jos EU:n ja USA:n väliseen sopimukseen saataisiin kirjattua niiden yhteiskuntapoliittiseen perinteeseen pohjaavia kriteerejä, joilla osapuolet voisivat asettaa tarvittavia rajoituksia. Esimerkiksi EU:n palveludirektiivissä jäsenmailla on oikeus rajoittaa palveluntarjontaa yleiseen etuun liittyvin pakottavin syin. Nämä syyt unionin tuomioistuin on määritellyt oikeuskäytännössään ja luetteloon on koottu useita yhteiskuntapoliittisia asioita, jotka liittyvät esimerkiksi sosiaalipolitiikkaan, kuluttajansuojaan sekä ympäristö- ja kulttuuripolitiikkaan.

Kolikolla on kaksi puolta. Hyvältä kuulostavan idean kääntöpuolena on se, että toimivaltasyistä näiden kriteerien luetteloinnista vastaisi jatkossakin EU, eivät kansalliset lainsäätäjät. Tämä puolestaan korostaisi EU:n lainsäädäntöelimien asemaa entisestään ja saattaisi pahimmillaan lisätä toimivaltaristiriitoja EU:n ja sen jäsenmaiden kesken.

Miten Philip Morrisin tai Vattenfallin tapaukset päättyvät? Oletettavaa on, että vaikka yritykset saattaisivat voittaa yksittäisiä investointiriitoja, pitkällä aikavälillä niiden liiketoiminnalle ei ole eduksi joutua vastakkain isäntävaltion kanssa. Investointiriidat tahraavat vapaakauppasopimusten mainetta saaden ne näyttämään enemmänkin suuryritysten etujen ajamiselta ja sodanjulistukselta demokratiaa vastaan – kuin demokratian, kansalaisoikeuksien, vakauden ja talouskasvun edistämiseen tähtääviltä toimilta. Sopimusneuvottelujen tulisikin olla niin avoimia kuin olosuhteet sallivat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu