Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella saatiin aikaan useita ”jytkyjä”. Pekka Haaviston nouseminen toiselle kierrokselle lienee niistä mielenkiintoisin, ehkä jopa odottamattomin. Suvaitsevainen Suomi kuvannee parhaiten Haaviston menestystä. Toisaalta odottamatonta oli historian valossa myös sosiaalidemokraattisen puolueen asettaman ehdokkaan heikko menestyminen. Politiikan...
Euroopan parlamentin täysistuntosalissa Strasbourgissa oli tiistaina 17. tammikuuta odottava tunnelma ja ilmassa ripaus historian havinaa, kun parlamentin europarlamentaarikoista 699 jonotti äänestyslipukkeineen vuoroaan vaaliuurnalle. Historian havinaa oli myös siksi, että katsottaessa taaksepäin parlamentin historiaan, löytyvät puhemiehen paikoilta sellaiset eurooppalaiset merkkihenkilöt kuten...
Joidenkin arvioiden mukaan määräaikaisena tai vuokratyössä työskentelee nykyisin jopa kolmannes palkansaajista. Näiden epätyypillisten työsuhteiden määrä näyttää kasvavan myös julkisella sektorilla, kun kunnat näyttävät olevan aiempaa halukkaampia jakamaan riskiä ja ulkoistamaan toimintojaan. Vuokratyöläisten asemaa käsitellään usein myönteisessä valossa. Esimerkiksi äskettäin julkaistun arvo...
Eurooppa on kriisien pyörteessä. Meillä on käsissämme velka- ja talouskriisien lisäksi institutionaalinen, poliittinen ja sosiaalinen kriisi, jotka uhkaavat murentaa Euroopan unionin legitimiteettiä ja uskottavuutta vakauden, rauhan ja hyvinvoinnin unionina. Kriisihistoriaa seuratessamme, voimme huomata kaiken alkaneen Kreikasta. Tämän jälkeen velkaongelmiin ovat joutuneet Irlanti, Latvia ja...
Euroopassa tarvitaan nyt johtavien päättäjien ulostuloa. Tarvitaan rohkeaa ja avointa keskustelua ennen kuin pallo karkaa totaalisesti käsistä. Kansan luottamus ympäri Eurooppaa on koetuksella kreikkalaisen farssin myötä, jonka päättymistä on vaikea ennustaa. Kysymys kuuluu: millaisen Euroopan me haluamme? Byrokraattista kaaoksen hallintaa vaiko demokraattista omistautumista?Kysymys on...
”Gaddafi must go” julistivat Euroopan unioni, Arabiliitto sekä suuri osa kansainvälistä yhteisöä jo keväällä, kun YK:n turvallisuusneuvosto valtuutti historiallisesti humanitaarisen väliintulon siviilien suojelemiseksi Libyassa. Gaddafi on nyt poissa. Gaddafin poismeno ei kuitenkaan tapahtunut sellaisella tavalla, jota olisimme halunneet. Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) oli jo...
Suomi ja Hollanti estivät ainakin toistaiseksi Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyyden. Virallisissa lausunnoissaan molemmat maat totesivat niin Bulgarialla kuin Romaniallakin olevan ongelmia korruption, järjestäytyneen rikollisuuden sekä tuomioistuinjärjestelmänsä kanssa. Näihin syihin vedoten Bulgarian ja Romanian rajavalvontaan ei siis voitaisi vielä luottaa siinä määrin, että ne olisivat...
Eurooppa on historiallisessa tienhaarassa. Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ei vähätellyt EU:n monitahoista kriisiä Strasbourgissa viime viikolla pitämässään puheessa unionin tilasta. Euroopassa on viitteitä valtioiden vetäytymisestä takaisin 1800-luvun kansallisvaltiomalliajatteluun, jossa kukin valtio pyrkii turvaamaan oman etunsa ja maksimoimaan voittonsa toisten...
EU-parlamentti äänesti tänään Strasbourgin täysistunnossa talouden hallintaa koskevasta lakipaketista eli ns. 6-packistä. 6-pack tuo lisävoimaa nykyiselle vakaus- ja kasvusopimukselle. Se antaa myös paremmat mahdollisuudet valvoa EU-jäsenmaiden velkaantumis- ja alijäämätavoitteiden toteutumista sekä velvoittaa toimimaan kansantalouden tervehdyttämiseksi. Äänestys oli EU-...
Hullun puheet Oslossa tapahtuneet teot ovat ylittäneet täysin inhimillisen ymmärryksen rajat. Raakalaisteoille ei voi löytää minkäänlaista hyväksyntää eikä perusteluja. Oslon murhat eivät ole tavanomaista terrorismia vaan täysin brutaali väkivallanteko, raskas rikos ihmisyyttä vastaan, jonka taustalta ovat paljastuneet sekavat äärikonservatiiviset motiivit. On ollut...
Koska olen kasvanut kristinuskon itäiseen perinteeseen, on pyhyyden tunto luonnossa ollut minulle aina itsestäänselvyys.Nuorena minuun tekivät suuren vaikutuksen legendojen pyhät, jotka seurustelivat eläinten kanssa: karhuja ruokkiva Serafim Sarovilainen ja linnuille saarnaava Fransiskus Assisilainen. Opin ajattelemaan, että hyväksi luotu luomakunta kantaa mukanaan alkuperäisen kauneuden kaipuuta...
Niin monin tavoin vakava kuin Wikileaksin paljastusketju onkin, yksi seikka on jäänyt minua ihmetyttämään. Tai en rehellisesti sanottuna tiedä, pitäisikö sen ihmetyttää, järkyttää vai huolestuttaa. Suomalaislehti toisensa jälkeen kyselee ahkerimmilta lukijoiltaan, olisiko joku ehkä havainnut vuodetuissa dokumenteissa jotakin, joka jollakin tavalla viittaisi Suomeen. Tätä...
Alimmat palkat ylös!On oikein ja kohtuullista, että ihminen tulee toimeen palkallaan. Euroopassa pohditaankin parhaillaan, voidaanko työntekijöiden pienimpiä palkkoja parantaa selkeillä pelisäännöillä? Lisäisikö minimipalkkalainsäädäntö oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa?Myös Euroopan parlamentissa asiasta on käyty vilkasta keskustelua viime keväästä lukien. Kiistaa käydään myös termeistä ja...
Mitro Repo
Helsinki
Sitoutumaton
Mitro Repo (s. 1958), Euroopan parlamentin jäsen ja ortodoksisen pastori. Parempi maailma on mahdollinen, kun rakennamme sen yhdessä. facebook.com/mitrorepo
Näytä koko profiili
Lue tietoa blogipalvelusta niin pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?